sunnuntai 3. lokakuuta 2010

SYTYCK Challenge

"Haasteesi on LATTARIT. Eivätkö valmiit ohjeet istu vartalollesi? Nyt on oiva tilaisuus tutustua sisäänottoihin vyötäröllä, lyhennettyihin krs:n, lisättyihin silmukoihin… Haasta itsesi neulomaan juuri sinun vartalollesi istuvia neuleita! Mahdollisesti oiva tilaisuus tutustua TTS-metodiin?"

Eli SYTYCKin ideana on neuloa jotain uutta, jollain uudella tavalla ja mindsetillä ja siirtyä vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja laajentaa siten omaa neulomisrepertuaaria. Täytyy sanoa, että tämä haaste osui lopulta aika hyvin: neuleiden istuvuuden ja räätälöitävyyden parantaminen on ollut jo pitkään oma tavoitteeni. Ensin olin tosin vähän että joo: TTS on koettu, lyhennetut sujuu, tämä on nähty. Ajattelin jo, että SYTYCK ei nyt sopisikaan muihin neulontasuunnitelmiini ja tämän syksyn inspiraatioihin. Mutta sitten hoksasin, että olen aina halunnut neuloa istuvampia sukkia - sellaisia jotka istuvat kuin toinen iho, sellaisia, joita voi pitää ihan oikeasti kenkienkin kanssa. Ja siinä olkoon SYTYCK-projektini: Istuva sukka itselle! Ja kun tämä idea selkiytyi näin konkreettiseksi lopputuotteeksi, niin nyt tämäkin projekti tuntuu ihan oikeasti mielekkäältä.  Eli mukana ollaan ja sukkaa pukkaa! Tavoitteenani on neuloa itselle erittäin hyvin istuva perussukka, vaikka ihan sileää neuletta. Tästä sukkaparista tulkoot minun kaikkien tulevien sukkieni prototyyppi!

Täytyy kyllä myöntää, että en suin surminkaan olisi halunnut haasteekseni esim. Discoa (Irene Usvasalot on kokeiltu jo 1990-luvulla...) tai Broadwaytä (en ole vaan kirjoneule- tai glitterituulella just nyt...), joten tsemppiä vaan niille, joille kohtalo heitti ne haasteeksi!

perjantai 1. lokakuuta 2010

Knitting at work

Neuloin tänään ensimmäistä kertaa töissä kahvitunnilla. Tämä herätti kanssakahvittelijainsinööreissä seuraavanlaisia kommentteja:
"Mitä sä teet? / Mitä siitä tulee?"
"Miten sä ton teet? / Näytä nyt kuinka sä sen teet?"
"Mahtuukstoi sulle?"
"Onks puupuikot hyvät?"
"Tossa sä oot kaventanu."
"Miks toi väli on leveämpi kuin noi muut?"
"Mitä toi lanka on?"
"Joko se on valmis?"

Periaatteessa ihan mukava kokemus: Vähemmän tulee puhuttua muiden kanssa, mutta kahvitunti sujuu nopeammin ja jälkeenpäin on ehkä virkistyneempi olo. Joihinkin rutiinipalaverehin voisin jatkossa ottaa neuleen mukaan ja näille vakikahvitunneille myös.

Things that have enligtened my day:
  • Succesfully passed deadlines in PhD studies
  • Succesfully completed observation days at customer's premises
  • Success in cache seeking
  • Brisk and sunny autumn days
  • A nice evening with a friend